Aarteenetsijäkoulussa: tunnekaveri

Story Kokkola
Sep 18, 2020
1 min read

Luokassa oli jälleen kirje, Aapisen Meeri-mummolta:

"Metsästä keräämänne esine muuntuu teidän käsissänne aarteenetsijän tunnetoveriksi. Käytössänne on eri materiaaleja, ensi tehdään kuitenkin suunnitelma, josta tulee käydä ilmi mitä teet ja mitä materiaaleja käytät. Käsityötaitoon voita tarvita tulevaisuuden aarteenetsijämatkoilla, jos vaikka varusteet menevät rikki.”

Tehtävistä piti valita, mitä tekee:

sormivirkkaus
ompelu huovalle
napin ompelu

Jo kirje herätti ajatuksia, innostuneita ja pohtivia:

- voi tehdä takin, jossa on pikkunen reikä keskellä ja siihen nappi.

- Mä en yhtään halua tehdä sitä suunnitelmaa.

Oppilaat saivat vielä tehtäväohjeet pöydälle ja lukivat ne läpi. Mitä siis pitikään tehdä?

Pian erilaiset ideat alkoivat kummuta:

- Mä teen viitan, jossa on nappi.

- Mä tarvisin pumpulia ja puuvillalankaa ja hupaa.

- Teen peiton ja viitan.

- Me tehdään laukut.

- Mä teen repun.

- Mä virkkaan peiton, se on helppo.

- Tarvitsen keltaista ja sinistä lankaa.

Oppilaat alkoivat työskennellä omaan tahtiin. Siinä missä joku vielä laati suunnitelmaa, toinen virkkasi jo täyttä päätä. Opet kulkivat oppilaiden parissa ohjaten ja tukien kutakin tarpeen mukaan.

Luokassa vallitsi luonnollinen tekemisen ja touhuamisen meininki. Jokaisella oli tilaa työskennellä omista lähtökohdista käsin. Tehtävä oli sopivasti rajattu, jotta jokaisella oli mahdollisuus onnistua ja samalla oli vapautta edetä omalla työrytmillä. Nopeasti, hitaasti tai vähän vitkutellen. Jokainen teki ensin suunnitelman, kuvasi sen ja tallensi e-kirjaan Book Creatorille. Sitten suunnitelmasta juteltiin open kanssa ja pohdittiin työn tekemisen vaiheita. Sen jälkeen saikin alkaa töihin, käsityön tavoite ohjata kokonaiseen suunnitteluprosessiin ohjasi työskentelyä.

- Wau mikä suunnitelma, nyt valita langat.